Kala
ja Maatuote Heinonen Oy Historia
1959
Alpo K Heinonen perustaa yhtiökumppaninsa kanssa Kala
ja Vihannes nimisen kommandiittiyhtiön toimittaen kalaa
ja vihanneksia alueen kauppoihin.
1964
Alpo K Heinonen perustaa yksin oman liikkeen T:mi Kala- ja
Maatuote AK Heinonen.
Päätuotteena vihannekset ja tuore kala joita myydään
autosta päin tuoreina kaupoille ja keittiöille.
Puolukan osto aloitetaan samana vuonna. Puolukat toimitettiin
Helsinkiin keskusliikkeille.
Yritys toimii Itikanmäellä Kurikantalon kahdessa
autotallissa.
1966
Inkeri Heinonen siirtyy osakkaaksi miehensä yritykseen.
1969
Yritys saa uudet toimitilat vanhasta pohjan koulusta.
1974
Yritykselle valmistuu oma silloisen mittapuun mukaan nykyaikainen
varastohalli Kapernaumin teollisuusalueelle. Tuolloin kuorma-autoista
suoraan myynti lopetettiin ja yritys aloitti päivittäisen
puhelinmyynnin ja kehitteli vakioreitit asiakkaille, joista
osa on käytössä edelleen.
Avajaisia vietettiin 10. Marraskuuta 1974 klo 8.00.
1979
Kalan suurmyyntiä ja yökuljetuksia vähennettiin
ja keskityttiin pääasiassa hedelmien ja vihannesten
myyntiin. Kala on kuitenkin edelleen yrityksen yksi pääartikkeli
palvellen nyt eri tavalla. Puhelinnumero on 964-23060.
1980 luvun alku
Yritys aloittaa grillituotteiden myynnin edustaen Norrgårdin
perunatuotteita.
Fons lähdeveden edustus toi mukanaan uusia asiakkaita
joiden mukana toiminta laajeni.
1986
J-P Heinonen tulee yrityksen palvelukseen autonkuljettajaksi.
1991
Jarkko Heinonen tulee yrityksen palvelukseen autonkuljettajaksi.
1992
Yhtiömuoto muutetaan Kommandiittiyhtiöksi ja perheen
lapset tulevat äänettömiksi yhtiömiehiksi
mukaan omistuspohjaan.
Yrityksen palveluksessa on kuusi henkilöä.
1993
JH-Pakaste Oy perustetaan yhtiön rinnalle täydentämään
toimintaa. Tarkoituksenaan pakastevihannesten maahantuonti.
Yhtiö toimi muutaman vuoden.
1994
Toisena yksityisenä tukkuliikkeenä Suomessa Yritys
aloittaa maitotaloustuotteiden myynnin. Puolukan osto lopetetaan
kokonaan tämän vuoden jälkeen.
1995
Toimitilojen ensimmäinen laajennus valmistuu. Laajennus
toi mukanaan lisää kylmiötilaa ja uuden pakastevaraston.
Ensimmäiset suorat ulkomaanostot alkavat hedelmissä
ja vihanneksissa jatkuen edelleen.
1996
Kimmo Heinonen tulee yrityksen palvelukseen autonkuljettajaksi.
1997
Yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi 1.Heinäkuuta.
Uuden yrityksen nimeksi tuli Kala ja Maatuote Heinonen Oy.
Yritys perustaa kuuden muun yksityisen tukkuliikkeen kanssa
valtakunnallisen suurkeittiöitä palvelevan ketjun
(PATU-Suomen palvelutukkurit Oy) jonka pääpaikkana
on Helsinki.
Samaan aikaan aloitetaan teollisten elintarvikkeiden massamyynti
vähittäiskaupoille.
Tuoreiden lihatuotteiden myynti alkaa.
1998
Toimitilojen toinen laajennus saadan valmiiksi. Tilat laajentuivat
puolella mahdollistaen yrityksen kasvun jatkumisen.
1999
Alpo Heinosen jäädessä osa-aikaeläkkeelle,
toimitusjohtajaksi valitaan Jarkko Heinonen.
2001
Yritys tekee suunnanmuutoksen ja vähentää teollisten
massatuotteiden myyntiä VK-sektorille ja keskittyy HoReCa*
-sektorin tukkukaupaksi. (*Hotelli-Ravintola-Catering).
Sukupolvenvaihdos suoritetaan.
J-P, Jarkko ja Kimmo Heinonen ostavat yrityksen perustajilta
Alpo ja Inkeri Heinoselta, jotka siirtyvät samassa yhteydessä
viettämään eläkepäiviään.
Omalla tuotemerkillä olevien nonfood/fastfood pakkausten
tuonti aloitetaan,
samalla rakennetaan jakeluverkosto, joka kattaa koko Suomen.
2002
Kuljetuskalusto myydään lähes kokonaan ulkopuolisille
alihankkijoille.
2004
Tuorekala palaa valikoimiin. Tuoreen kalan pakkausten kehitystyö
mahdollistaa jakelun samoissa kuormissa muiden tuotteiden
kanssa.
Nykypäivä
Yrityksen tuotteet kattavat lähes kaiken mahdollisen
savukkeista, virvokkeista, kahvista, vihanneksiin. Yrityksellä
on omia tuoteperheitä PATU ja KM nimillä.
Yritys harjoittaa hedelmien ja vihannesten lisäksi maahantuontia
nonfood tuotteissa ja säilykkeissä. Yhtiö työllistää
11-14 henkilöä ja on alueensa varteenotettavin elintarviketukku.
Palveleva, tuttu ja turvallinen on yrityksen käyntikortti.
|
|
 |
|
| |
|